sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Moskova!!

Lähdettiin viime torstai iltapäivällä kohti Moskovaa, challenge cupin viimeiseen osakilpailuun! Osallistuttiin kisaan meidän viime kevään ohjelmalla, joka oli ihanaa esittää vielä viimeisen kerran <3 Matka kohti Venäjää taittui oikein rattoisasti vanäläisessä makuuvaunussa :D Tiivis tunnelma, mutta eipä se meitä haitannut :) Perillä Venäjällä oltiin aamulla. Bussi vei meidät juna-asemalta suoraan hotellille. Matkaseurana oli myös muita suomalaisia joukkueita, jotka olivat päässeet edustamaan Suomea kisoihin :) Hotellilla meillä oli kauhea nälkä ja mentiin sitten kiinalaiseen ravintolaan. Odotettiin ruokaa järjettömän kauan ja lopulta ruuasta ei voinut syödä muuta kuin riisiä (jos sitäkään :D)


Seuraavaksi meidät kuljetettiin bussilla harkkapaikkaan, jossa sai treenata ja tehdä pari kokonaista. Kaikilla oli tosi hyvä fiilis ajatellen seuraavan päivän kisaa :)
Lauantaina herättiin aikasin ja alettiin pistää hiuksia ja meikkejä valmiiksi. Löydettiin myös hyvä ravintola josta tulikin meidän vakkari mesta ;D
Kisasuoritus oli ihan ok suokka, ei kuitenkaan parasta sanixia, osissa oli epätarkkuuksia. Pisteitä saatiin: 5.45 3.05 8.25 = 16.65
Korjattiin virheet ja mentiin kannustamaan muita joukkueita katsomoon :)
Sunnuntain finaalissa suoritus parani ja ohjelman tunne tuli suoraan jostain sydämen syvimmästä sopukasta. Edelleen osissa oli tutinaa, eikä oltu ihan tyytyväisiä, koska itsekin tiedetään että pystytään parempaan!! Pisteitä saatiin: 5.4 3.3 8.55 = 17.25. Pisteisiin oltiin tyytyväisiä!
Palauttavien jälkeen mentiin katsomoon Glorian kanssa :) Mun ja Alisan oli pakko lähteä vessaan ja seurauksena haahuiltiin kisahallissa puolisen tuntia :D Onneksi sentään nähtiin Oscar jostain raosta! Tuli vähäsen kiirus, kun piti mennä vaihtamaan puvut takaisin päälle gaalaa varten :D Gaalassa nähtiin hienoja esityksiä, jonka jälkeen oli palkintojen jako. Meidän lopullinen sijoitus oli 4. hampaan koloon jäi siis vielä aika isokin pala ;)
Gaalan jälkeen bussi vei meidät taas hotellille ja saatiin käydän Siriusten huoneissa suihkussa, koska meidän piti luovuttaa huoneet jo aikaisemmin. Kiitos paljon Siriuksille!! :)
Suihkun jälkeen mentiin ravintolaan ilman Sussuja, jotka olivat valmentajille ja tuomareille tarkoitetussa tilaisuudessa. Ravintolan tarjoilijat eivät ymmärtäneet, eivätkä puhuneet sanaakaan englantia, joten kommunikointi oli hieman haastavaa :D Haettiin hotellin respasta työntekijä joka tulkkasi mitä ruokaa me halutaan ja kuinka paljon :D! Kun vatsat olivat täynnä, alkoi matka takaisin kohti Moskovan juna-asemaa. Siellä vessa oli mielenkiintoisin mitä olemme ikinä nähneet, se oli pakko ikuistaa parilla kuvalla :D!!




ps. TÄSTÄ VESSASTA JOUTUI MAKSAMAAN!


Kun päästiin junaan kaikki oli nukahtamispisteessä ja odotettiin turhaan niitä passin tarkastajia, kun ne tuliki vasta aamulla, heh :D Kun astui ulos junasta ja sai raitista happea, arvostaa taas Suomen ilmastoa ihan eri tavalla ;D

Nyt vaalea puku vaihtui tummaan ja ilmaisu hempeästä vahvaan. Ollaan ihan liekeissä, TÄSTÄ TULEE NIIN PARASTA!!!<3

tiistai 1. marraskuuta 2011

Silkkaa noituutta

" Nuotion liekkiin mä luotin kerran, polttavaan, hehkuvaan. Tulenliekkinä saavuit kerran, hurmaten, huumaten. En ymmärtänyt, liekin hehku vaarallinen olla vois, kohtalokas, voimakas. Nuotion roihuun katsoin kerran, hurmaavaan huumavaan. Nuo rummut taustalle sen, kaikuen, kutsuen. Kutsun voima mut valtaansa saa, liikkumaan, noitumaan. Älä luota katseseen, luikertelevaan, myrkylliseen.
Tunnen vaaraa vaan, loitsujen, taikojen. Tahdon irti sen, mut pääse mä en. Tumma varjo vallan ottaa, on aika roihujen, soihtujen. Kipinää tulennielennän, noitien. Kutsuhuutoja eläinten, kissojen, petojen. Laamannun, tahdon vapauteen, pauloista sen. Mut nuo rummut mahtavat, kutsuvat. Kumahtaa kutsut veljesten, klaanien. Riistää ne musta kauneuden, puhtoisen. On aika sota rumpujen, kutsu huutojen, kilpa klaanien, on alkanut aika sen. Yhteen taistojen, lentävien liekkien. Voima yhteyden, tunnesiteiden, yhteisten haaveiden. Kerätään voimat kaikkien, kunnia, voittava. Ei auta pedon voimat, kun noidat nuoliaan loivat.
Viimeinen hyökkäys, peloton, voitokas. Petollinen katse, iskut kynsien, kohtalokkaiden. Raivokas myrskyn pyörre merkki tanssin, voittavien. On aika sammuttaa soihdut sotien, isien. Lempeät tuulet virtaa, tuoden turvan sisimpään, kuumimpaan. Liekin viimeiset pyörteet kipinää luo, rätisten, ritisten.
Tulenliekkini sammui kerran, lämpö sen, polte sen. Nuotion hiiloksen hehku lämmittää, pehmeyttään, turvaa sammuvaa. Rumpujen kaijut hiljenneet pimeään, sisimpään.
Olemme turvassa pedon vaanivan, vai onko se vain satua sen. "