maanantai 30. marraskuuta 2009

SM-kisojen esiintyminen


Kokoonnuttiin Kupittaan hallille sunnuntai aamulla kymmenen aikaan ja ruvettiin heti laittamaan hiuksia ja meikkejä. Ponnarin suoristuksen jälkeen lähdettiin kuuntelemaan musiikkia ja tekemään muutamia mikkihiiri-kertoja. Sitten tehtiinkin jo oma lämppä ja treenattiin omia juttuja hetki. Sen jälkeen tehtiin yhdessä Sussujen kanssa laskuilla läpi koko tanssi pari kertaa.
Kun saatiin laskut tarkistettua käytiin vaihtamassa esiintymisvaatteet ja kiiruhdettiin katsomaan Pippureitten ohjelmaa :) Pippureitten hienon suokan jälkeen siirryttiin "sisääntulo kulmaamme" ja treenattiin vielä joitain tasapainoja tai hyppyjä ja sitten tehtiinkin jo Sanix piiri ja sussujen lähdettyä katsomon puolelle tehtiin vielä tsemppitaputukset joukkueen kesken ja annettiin idalle kaikki jännitys toisilta kun se suodattaa ne kokonaan pois :D
Kaikkia jännitti ihan hirmuisesti (paitsi Idaa joka ei jännitä ikinä) koska ei oltu pitkään aikaan oltu matolla ja Kupittaalla oli finaalipäivänä hirmuisesti yleisöä! :)
Kun meidät kuulutettiin lavalle vedettiin kovat Motorgirls ilmeet naamalle ja marssittiin matolle ;)
Matolla sytty kaikille taas se kisafiilis mitä kaikki on kaivannu, vaikkei kisattukkaan :)
Tanssi meni ihan hyvin vaikka Amanda ja minä ollaan treenattu sitä vasta 2 viikkoa ja jouduttiin vaihtamaan vähän kuviopaikkoja ja kuvioita kun lisättiin meidät sinne.
Saatiin hyvää palautetta ilmeistä ja tanssi oli kuulemma hauska, kiitos! :)

Esiintymisen jälkeen siirryttiin katsomaan kisoja ja olikin tosi jännittävät kisat loppuun asti!
Onnea kaikille mitalisteille :)

torstai 26. marraskuuta 2009

Joukkuehenki ja kisarituaalit


moro vain kaikille :) kerromme anin kanssa joukkuehengestä, joka oli toivomuksissa. Ja myös toivottuna tarkemmin kisarituaaleistamme, jotka ovat melko pitkät ja monimutkaiset, mutta erittäin rentouttavat.

Meillä on sanixien kanssa tosi hyvä joukkuehenki ja sen ylläpitämiseksi ajattelemme aina positiivisesti ja autamme toisiamme milloin missäkin asioissa ;D Kerromme toisillemme myös paljon jumpan ulkopuolisia asioita ja vietämme aikaa yhdessä muuallakin kuin harkoissa :) Parhaat kaverit löytyvät joukkueesta!
Meillä on myös kuuluisa inside huumori ja hyvin paljon omaa hauskaa, niinkuin varmasti muillakin joukkueilla :) Voimme jakaa yhden joukkueen keskeisen inside vitsin, jota tuskin kukaan tajuaa tai pitää hauskana :D mutta sille nauroimme harkoissa ihan vääränä: "ADE! SUN OLIS PITÄNY HUOLEHTII SIITÄ MITÄ MÄÄ TEEN!!!" :D tämän siis ani sanoi addelle :)
Kerromme myös usein palauttavien ja suihkun (jotka siis teemme joukkueen kesken) aikana toisillemme päivän tapahtumista ja vitseistä sydänsuruihin :)

Kisarituaalit alkavat musiikin kuuntelukerroista, jossa ensin teemme muutamat mikkihiiri suoritukset ja sen jälkeen kuuntelemme musiikkia silmät kiinni hiuman liikkuen. Sitten siirrymme harjoitusmatolle ja teemme itselle vaikeita liikkeitä/kohtia. Matolta pääsyn jälkeen siirrymme SANIX-piiriin, jossa laitamme kädet yhteen keskelle siinä järjestyksessä että sussujen toiset kädet tulevat ensin ja sitten tyttöjen, ja sitten on toisien käsien vuoro. Käsien jälkeen aloitamme jostain kohtaa piiriä sanomaan tärkeitä asioita mitkä pitää muistaa kuten nilkat, yhteaikaisuus ja tiukkuus ja kun kaikki on käyty läpi, huudamme ÄS AA ÄN II ÄKS SANIX ja heitämme kädet ilmaan. Nasun tulee AINA olla piirin keskellä, tai siitä ei ole hyötyä :D
Piirin jälkeen siirrymme jonoon ja sussut antavat onnenpotkut kaikille ja sanovat jokaisen kohdalla oman tärkeän asian mikä pitää muistaa. Onnenpotkujen jälkeen tulee pingviinitanssi :D Sitten saavat vuoronsa jalkojen ja käsien löllöttely ja tsemppitaputukset reisiin, peffaan, poskille ja käsiin, kaikkia 10 kpl. Sen jälkeen parit tasahypyt niin korkealle kuin ikinä vain pääsee ja sitten sisään ja ulos hengitykset ja viimeisellä sisäänhengityksellä jätetään hyvä ryhti ja korkeat päkiät ja sitten meidät jo kuulutetaankin matolle :D
Meidän mielestämme on hyvin tärkeää mennä matolle todella vireisenä ja vähän hengästyneenä niin suoritus menee hyvin. Jokaisella joukkueella on omat tavat mutta tässä meidän tapamme ;>

Jos on utelias niin kannattaa seurata meitä ensi sunnuntaina tyttökisojen finaalissa kun tulemme esittämään tanssimme Motorgirls in USA ;) Rituaaleja saattaa olla näkyvissä ;p

-elisa ja anniina

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

uusivanha sanix ;)

Mua pyydettiin kirjoittamaan päällimmäisistä fiiliksistä ja syistä, minkä takia päädyin takas Sanixien pariin... :)

Lopettamisen jälkeen mulla oli TOSI tylsää :D Tein läksyt ja luin kokeisiin aina ku sellasia oli, välillä olin kavereitten kanssa ja välillä vaan istuin tietokoneella. En oo sellanen ihminen kenen mielestä on hauskaa ja mukavaa istuu vaan kotona tai hengata kavereitten kanssa, tarvitsin aktiviteetteja elämään :D Kuitenki koska oon aika huono koulussa, kun en osaa aikatauluttaa elämääni, ja sopeuttaa lukemista JA jumppaa, tiesin etten voi tulla takasin :(

Mut sitten yks päivä sain opolta sellasen vihon missä kerrottiin kaikkea siitä oppilaitoksesta mihin haen nyt ysin jälkeen, ja sieltä pomppas silmille sanat "URHEILIJOIDEN ERIKOISKOULUTUS". Siinä kerrottiin että voin yhteishaussa hakea joustavalla haulla sinne urheilijana ja saan hyvät pisteet jo pelkästään urheilun perusteella! :)
Lisäksi Sussu oli jo samana päivänä aamulla lähettänyt viestiä ja kysynyt, oonko muuttanu mieltäni, oli aika mahtavaa vastata sussulle että joo, kun tiesi että joukkue ja valmentajat ilahtuu siitä suuresti :) Ja myös minä itse, nyt on kyllä taas iha riittämiin aktiviteetteja joka päivälle :D

Aluksi vähän jännitti sunnuntaina mennä takasin treeneihin, kun en oikee tienny miten tytöt suhtautuu enää muhun, mut kaikki otti mut tosi hyvin vastaan enkä ollu edes jääny mistään inside vitseistä paitsi ;D Nyt on motivaatio katossa et pääsen taas muitten tyttöjen tahtiin kiinni ja korvaan sen ajan minkä tylsistyin kotona. Näin jälkeenpäin ajatellen oon ollu todella tyhmä ku menin edes lopettamaan. ONNEKS tulin takasin, voimistelu ja Sanix on ja tulee aina olemaan osa mun elämää:)

torstai 19. marraskuuta 2009

Valmentajana Sussut

Pyysitte kirjoittamaan Sussuista ja tämä oli myös toisteksi suosituin aihe kyselyn perusteella! :)

Ilman sussuja Sanix ei olisi se sama Sanix. Sussut panostavat todella paljon joukkueeseen ja sen tulevaisuuteen. Vaikka me kaikki teemme kovasti töitä, ovat Sussut ne, jotka tekevät sitä eniten.
Sussut ovat mahtavia valmentajia ja ystäviä, joita arvostamme kovasti. Sussuille voi kertoa lähes mitä vain ja sen takia he tuntevatkin meidät kuin omat taskunsa :)
Sussut ovat todella vaativia valmentajia ja osaavat hommansa erinomaisesti. Sussut osaavat pitää kuria, mutta kuitenkin niin, että samanaikaisesti he ovat myös kaikkien sanix-tyttöjen kavereita.
Sanixin onnistumisen hetket, voitot ja motivaation ylläpito ovat kaikki sussujen ansiota!

Vaikka nimet ovatkin samat ovat luonteet erillaiset. Molemmat sussut ovat meille yhtä tärkeitä ja tarvitsemme molempia. Sussut vähän niinkuin täydentävät toisensa :D

Harkoissa sussut eivät kehu turhasta vaan jos sen on todellakin ansainnut. Silloin jos saa kehuja, tietää tehneensä lujasti töitä, jos sussujen aivot pamahtaa, tietää että jokin on nyt omassa tekemisessä hullusti :DD Kuitenkin sussut antavat hyviä ohjeita ja omat virheet on helppo korjata joten aivot pamahtavat hyvin harvoin :) Sussut kuuntelevat myös meidän mielipiteitämme ja saavat meidät tekemään 10000000000000% täysillä ;)

Sussuilla on oma tyyli tehdä ohjelmaa. Opimme ohjelman myös suht nopeasti, siitä on hyvä sitten lähteä hiomaan kun on pohja hallussa. Sussuilla on välillä aika hulluja ideoita ja niitä voi olla välillä hankala toteuttaa/ymmärtää mutta yhteispelillä siitä aina selvitään :)

Meidän pitäisi etsiä maailman loppuun asti yhtä hyviä valmentajia kuin sussut jos heitä ei olisi ja tuloksena olisi vain kipeämmät jalat kuin kuntopiirin jälkeen ;) <3


keskiviikko 11. marraskuuta 2009

harkoista (=

Noniin... vihdoin jäi aikaa kirjoittaa tänne blogiin :)

Elikkäs Sanixin harkat ovat kuluneet nyt PKK kakkosella hikisissä merkeissä. Ponnu- ja hyppyharjoitteet, vartalonhallinta ja lihaskunto sekä edelleen liikkuvuus ovat tällä hetkellä harjoitusten pää painotteet. Teemme joka harkoissa alkulämpän ja avausten jälkeen pystyvaaka- ja pystypiruettitreenin sekä illutreenin. Niihin kuuluu esim. jalan heitot, pidot, päkiällä pysymiset, pyörimiset ym. Illutreeni tehdään ensin kumpparilla ja sitten ilman kumpparia. Piruetit ovat alkaneet pyöriä jo kivasti kovan harjoittelun jälkeen :) JES! Toistoja toisen perään...
Hypyissä tavoitteena on saada takajalat nousemaan esimerkiksi harpissa. Hypyt tehdän myös ensin kumpparilla ja sen jälkeen ilman. Me tehdään hyppyjä myös 500g painoilla. Niiden kanssa hypyt tuntuvat raskaammilta, mutta niistä on paljon hyötyä! Kumpparin kanssa teemme liikkuvuuttakin. Sillä tehdään paljon erilaisia liikkeitä ja kumpparin pitää olla oikean vahvuinen. Välillä jollain tytöistä on niin kireä kumppari (esim. Adden, jota olen lainannut) ettei sillä tekemisestä tule mitään ;D Joten kumpparin kireydellä on paljonkin väliä! ;)
Passiivinen liikkuvuus, eli ylivenytykset ovat meidän lemppareita. Niihin kuuluu spagaatit ja spritsit penkiltä. Myös lonkankoukistajat, lavat, yläseläselänvenytys ja -pyöristys kuuluu passiiviseen liikkuvuuteen. Liikkuvuudet kestää n. 45min.
Ohjelmaa tehdään niin kauan kuin ehditään muiden treenien jälkeen.
Harkkojan lopuksi me jäädään vielä n. 20 minuutiksi tekemään palauttavat venyttelyt sekä käydään suihkussa.

Tässä oli nyt jotain harkkoihin liittyvää :)

Kirjoitamme näistä toivomuksista siinä järjestyksessä, mikä vaihtoehto on saanut eniten mikä, toiseksi eniten ääniä jne. Uutta tekstiä tulee kun vaan ehditään :) !

tiistai 10. marraskuuta 2009

kuulumisia :)

Sanixien harkoissa oli eilen katsomassa Päivi, joka on Pyrkivän yksi valmentaja :) Me tehtiin ohjelman vartaloita. Vartalot ovat sanixille ehkä suurin haaste ja sen takia niitä harjoitellaan ja hiotaan koko ajan. Aloitimme ensin tekemällä kerran ohjelman läpimenon, että Päivi näkisi miten vartalot sujuvat. Hypyt ja muut jätettiin välistä jotta kaikki energia kuluisi vartaloihin. Päivi sai meidän vartalot liikkumaan jo paremmin ja pehmemmin sekä korosti, että liikkeen pitää olla kaunista ja sitkeää. Harjoittelimme myös tosi paljon hengittämistä, joka on tärkeää ja että liike näyttää hengittävämmältä. Me saimme hyviä vinkkejä ja tunti oli tosi kiva, kiitos :) !

Moni sanixin tytöistä on nyt vähän kipeitä ja harkoissa sivussa olijoita on aika paljon tällä hetkellä. Toivottavasti parannutaan pian ! :)