lauantai 24. elokuuta 2013

Seuranleiri 17-18.8

Meillä oli viime viikonloppuna seuranleiri Turussa, jonne kaikki Pyrkivän joukkueet ja Säihke osallistuivat.

Lauantaina alotettiin yhdeksältä pyrkivällä Sussun vetämällä perustreenillä Sanix-junioreitten ja Säihkeen kanssa. Kahdentoista aikaan pidettiin tauko ja syötiin eväitä. Tauon jälkeen TNV:n rytmisten valmentaja Eveliina Koskelo piti meille tunnin, jossa teimme mm punteilla erilaisia treenejä. Loppupäivä olikin sitten omaa treeniä sussun kanssa, muokkailtiin ohjelman alkua ja tehtiin eteenpäin ohjelmaa:) Kuudelta saatiin eka päivä päätökseen.

Sunnuntaina alotettiin jälleen klo yhdeksän, Miljan ja Lindan vetämällä tehokkaalla lämmittelyllä. Sen jälkeen Kikka piti kaikille joukkueille fyysisen testin. Lounaan jälkeen vedimme Sussun kanssa muille joukkueille perustreeniä. Vielä päivän päätteksi tehtiin ohjelmaa ja kuudelta lähdettiin kotiin jalat väsyneinä rankasta mutta hyödyllisestä viikonlopusta.



                
                        Kuvat ovat meidän ensiesiintymisestämme Turun Messuilla:)

-Sanix





perjantai 16. elokuuta 2013

Leiri Vierumäellä!

Moi kaikki!

Oltiin Vierumäellä SVS:n rytmisleirillä 4.-7.8, jonne oli tullut olympiavalmentajia Valko-Venäjältä ja Venäjältä. Treenit oli kivoja, kovia ja tehokkaita! Saavuttiin leirille sunnuntai aamulla bussilla. Päivä alkoi perustreenillä ja päivään sisältyi myös balettia ja piruetteja :) Muina päivänä meillä oli baletin ja perustreenin lisäksi mm. hyppyjä ja tasapainoja. Opimme paljon uusia liikkeitä sekä piruetti- ja tasapainotekniikkaa! :) Vapaa-ajalla kävimme uimassa ja otimme taitokuvia! :D





Maanantaina kesäloman viimeisenä päivänä meillä oli ohjelmantekopäivä. Treenit kesti yhdeksän tuntia ja teimme siellä uutta ohjelmaa, se oli kivaa! (: 

<3:llä Sanix