sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Uusi ohjelma, uudet kujeet ;)

Heips! Sm-kisat on käyty ja katseet ovat jo pysyvästi kohti uutta kautta, uutta ohjelmaa ja uusia haasteita ;) Perjantaina palattiin treenisalille parin vapaapäivän jälkeen :) Oltiin kaikki ihan täpinöissämme. Ahtauduttiin toisen Sussun autoon ja saatiin kuulla uusi kilpailumusa!! Joka on aaivan ihana <3 Autossa musan kuuntelemisesta on tässä parin kauden aikana jo muodostunut rituaali :D Autosta ulos ei tullut muita kuin innokkaita hymynaamoja ;D
Perjantain harkat kului nopsaan uusia osia harjoitellessa.

Lauantai aamulla alotettiin salilla 9.30. Käytiin vielä loput osat läpi, mitä ei perjantain harkoissa ehditty tehdä. Sitten alkoikin jännä vaihe, ohjelman opettelu alusta asti :) Aika kului nopsaan ja pidettiin välissä pieni ruokabreikki. Jatkettiin ja saatiinkin tehtyä ohjelmaa aika pitkälle!
Sunnuntaina (niin siis tänään:D) saatiin ohjelma valmiiksi. (8 tykkään ihan valtavasti!!
Läpimenot ei luultavastikkaan näyttäneet vielä erityisen siisteiltä, ja pientä dementiaa oli havaittavissa ohjelman aikana :D Mutta tästä se lähtee!

Tällä viikolla harjotellaan tansseja Pyrkivän joulujuhlaa varten. Muistiin pitäisi palautella myöskin viime kevään Titanic ohjelma ja vaihtaa kuviot kuudelle, sillä Adde lähtee etelän lämpöön, eikä pääse joulujuhliin..
Kokonaisuudessaan esitetään juhlissa 5 esitystä. Ei ihmekkään jos laskut menevät välillä vähän sekaisin :D

Perjantaina olisi lähtö Kisakallioon, maajoukkueringin leirille! Sieltä saadaan toivottavasti hyviä vinkkejä uuteen ohjelmaan :)

Tässä uutta musaa fiilistellessäni tuli vaan mieleen, että mulla ei oo taaskaan kuvia vaan ne on idaKoolla, joka tänäänkin räpsi kuvia tunnollisesti :D Joten niitä tulossa kyllä pian :)

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

tul:n mestikset ja sm-kisat!!

palkintojenjakoa

mitallikuva sm-kisoist

kuvaaja napsassu hienon kuvan..

sanix plus idakoo


kovin on normaali joukkue!!







yhteiskuva turun jyryn pippureitten kanssa

pokaalinpalvojat?!



kuvat on siis kaikki sm kisoita ja osa on tul:n mestiksistä :)
terkuin. IDAKOO

maanantai 6. joulukuuta 2010

Sm-kisoissa pronssi mitali!

Lähdettiin siis perjantaina harkkojen jälkeen kohti Helsinkiä, jossa pidettiin tämän kauden sm-kisat. Fiilis oli hyvä ja kaikki oli valmiita viimeiseen koitokseen!:)

Lauantaina herättiin aikasin ja alettiin heti laittaa nutturoita ja meikkejä, koska meidän piti olla kisajärjestyksen mukaan toisia koko kisassa. Käytiin aamupalalla ja käveltiin nopsasti hallille. Harkkasuokka ei mennyt nappiin ja korjattiin heti virheet ja hiottiin vielä ohjelmaa. Välissä ehdittiin tehdä palauttavat ja pidettiin pieni hedelmä&mehu-breikki :D Kisasuokkaan ei ollut enää kauaa aikaa, joten alettiin pian lämppäämään uudestaan. Ehdittiin hyvin vielä hioa pikkujuttuja ohjelmasta, käydä tasapainot läpi, tehdä heittoja ja nostoa, sekä tehdä monta mielikuvaharjoitusta :) Sitten lähdettiinkin harkkamatolle päin. Siinä vielä viimeisiä juttuja ja pian oltiinkin jo keskittymis tilassa. Mukaan mahtui myös pientä dramatiikkaa :D Ampun nenä alkoi vuotaa verta juuri ennen kisasuokkaa,( ja sitä muuten tuli niin ettei mitkään tupot auttaneet enää siinä vaiheessa). Muut Sanixit oli siinä maton reunalla jo odottelemassa omaa vuoroaan, mutta amppua ei näkynyt missään.. Kuuluttaja kuulutti, että yksi tyttö on ensiavussa ja odoteltiin siinä jonkin aikaa ja lähdettiin sitten takaisin ylös, koska Amppu oli vielä pesemässä verta pois toisen Sussun kanssa. Saatiin vaihdettua suoritusjärjestystä ja kisattiin lopulta numerolla 18 :) Vihdoin veren vuoto lakkasi ja Amppu pääsi taas mukaan ;)!
Kisasuoritus oli hyvä :) Vielä oli joitain kohtia jotka pistivät silmään. Oltiin tyytyväisiä, koska suoritus oli vapautunut ja se välittyi myös katsomoon. Mentiin pisteiden kuulutuksen jälkeen tekemään palauttavat ja katsomaan ja kannustamaan muita joukkueita kisakatsomoon :)

Sunnuntaina kisattiin myös numerolla 18. Tehtiin noita samoja juttuja sunnuntainakin mitä lauantaina tehtiin ennen suoritusta :)
Sunnutain suoritus oli muuten aika nappi, lukuun ottamatta yhtä isoa mokaa. Päästiin tavoitteeseen, mutta ei kuitenkaan oltu täysin tyytyväisiä. Tästä jatketaan eteenpäin ja treenataan vielä tehokkaammin! :) Kuunneltiin pisteet ja tehtiin palauttavat. Sanix sijoittui siis sijalle 3 :) 14-16 sarjan voitti Fosforit ja toiseksi sijoittui Gloria, onnea! :)

Sanixin pisteet: lauantai 5,05 2,95 8,20 yht. 16.20, sunnuntai 5,35 2,60 8,00 yht. 15,95


Saatiin myös kuulla 3 sekuntia meidän uudesta musiikista ja Sussut kertoi yhden vihjeen uuteen ohjelmaan liittyen ;)
Ensi viikolla meillä on maanantai lepo, tiistaina Pyrkivän yhteistrenit, jossa harjoitellaan joulunäytökseen tanssi :) ke ja to vapaa ja pe-su ohjela leiri!!
En tiedä miten maltan odottaa perjantaita (::!
Toisen Sussun pikkusisko, Sudenkorennot-joukkueessa voimistellut Sofia toimii jatkossa meidän apuvalmetajana :) Saadaan Sofialta hyviä uusia vinkkejä, varsinkin vartaloiden kehittämiseen! :):)

Mulla ei ollut muita kuvia kun tää, mutta IdaKoo laittaa lisää kuvia kun ehtii ;)


Palkintojen jakoa :)

torstai 2. joulukuuta 2010

Viime hetken fiiliksiä ennen SM-kisoja !:)

Eli nyt viikonloppuna on viimeiset kilpailut Helsingissä Töölön kisahallissa. Lähdemme siis huomenillalla matkaan, mutta ennen sitä meillä on vielä viimeistelytreenit. Niiden tarkoituksena on tehdä vain 2 kokonaista eli periaatteessa harkka- ja kisasuokka ja sitten vielä ihan lopuksi mielikuvaharjoitus.
Menemme Helsinkiin vain oman joukkueen kesken pikkubussilla :)
Tämän viikon treeneissä ohjelma on mennyt taas hurjasti eteenpäin ja nyt olemme vihdoin tyytyväisiä ohjelman kokonaisuuteen, joten nyt vain hyvissä mielin odottelemaan kisamatolle pääsyä ! :)
Kausi on mennyt niin hurjaa vauhtia eteenpäin, että tuntuu hassulta ajatella tekevän viikonloppuna ihan viimisä läpimenoja tätä ohjelmaa ja täytyy kyllä sanoa että keilat ovat ehdottomasti ainakin mun lemppari väline! :D
Odotamme kaikki jo innolla kisoja ja viikonloppuna vedetään kauden viimeiset suoritukset niin fiiliksellä rokaten ja parasta osaamistamme näyttäen !


Tsemppiä kaikille joukkueille kisoihin ja viikonloppuna nähdään :):)
...ja loppuun pari kuvaa :D

Nostoja on treenailtu jo pienestä pitäen tosin vähän vaihtelevilla tuloksilla ;D
... ja kova harjoittelu on yhtäkuin hyvä tulos :)