torstai 11. marraskuuta 2010

TUL:n piirin kisat Turku :)

Heips! :) Eilen, keskiviikkona meillä oli kisat kotoisalla kupittaan urheiluhallilla. Melkein kaikki meistä kävi aamupäivän koulussa ja lähti sen verran aikaisemmin, jotta ehti hallille kahdeksi.

Sussu alkoi heti laittaa hiuksia ja sillä aikaa muut kävivät läpi omia ohjelmavirheitä, tekivät heittoja ja nostoa. Toinen Sussu tuli vähän myöhemmin kun pääsi töistä ja alettiinkin siinä sitten lämppäilemään ja avaanmaan jalkoja :) Tehtiin pari avaavaa hyppyä kumpparin kanssa, jotta jalat aukeaisivat maksimiin. Käytiin vielä ohjelmaa läpi musiikin kanssa ja hiottiin pikkuisen kohtia, joissa oli vielä eriaikaisuutta. Harkkasuokka aikaa oli vain 2 minuuttia, eikä oltaisi ehditty tekemään matolla koko ohjelmaa läpi, joten aloitettiin puolesta välistä ja siitä loppuun asti :) Puolikas meni iha ookoo, mutta virheitä mahtui edelleen mukaan.. Korjattiin virheet ja tehtiin palauttavat.
Sitten suunnattiin katsomoon laittamaan hiuksia ja meikkejä sekä haukkaamaan pientä välipalaa.
Kun hileet oli päässä viimeisilläkin tytöillä, rynnättiin pukkariin vaihtamaan puvut päälle, koska alkumarssiin oli enää 5 min aikaa :D ( jotenkin muistan että meillä on joskus ennenkin käynyt näin ::D) Ehdittiin kuitenkin hyvin, koska marssi viivästyi hieman. Marssittuamme otettiin parit kuvat ja laitettiin sanixvaatteet päälle sen ajaksi, kun kannustettiin hetki joukkueita katsomosta:)
Seuraavaksi alettiin lämppää kisasuokka varten. Aikaa oli riittämiin, koska jossain vaiheessa, kun oltiin sivumpana treenamassa sammuivat koko hallista valot!! Valoja alkoi kuitenkin hetken päästä syttymään, mutta meni siinä tovi, kun sitä odotettiin :D Kisat jatkuivat kuitenkin normaalisti pienen katkoksen jälkeen :) Käytiin ohjelmaa vielä musiikilla läpi ja tehtiin pari mikkihiirii ja ilmaisu kertaa. Juuri vähän ennen kisasuokkaa, Sussut nostatti meidän fiilistä jääkiekkomatsien kannustusmuusiikeilla :D Pian oltiinkin jo harkkamatolla. Kolmen ohjelman päästä oli meidän vuoro ja saatiin tehdä vielä omia juttuja , ennen kuin mentiin Sanix-piiriin. Kun rituaalit sun muut oli tehty siirryttiin kuvioon, katsomon alle odottamaan omaa suoritusvuoroa.
Vihdoinkin meidät kuulutettiin ja päästiin näyttämään ohjelma! ;) Fiilis oli tosi hyvä!!

Suokka ei onnistunut. Tasapainoissa horjuttiin ja ristarista tippui pari tyttöä :/, eivätkä hypyt olleet meidän parhaimpia mahdollisia. Pari tipustustakin kävi ohjelman aikana.. Vartalot sen sijaan olivat kehittyneet ja yhtäaikaisuus parantunut. :)
Pisteet olivat siis 5.7 3.2 7.73 = 16.63. Oltiin kuitenkin tyytyväisiä pisteisiin, vaikka suoritus ei mennyt nappiin :)

Nyt tässä on eilisestä kuvia ;) Osa kuvista on valitettavasti epätarkkoja. :(


















Palkintojenjaosta. :)


ja vähän tilannekuvaa :D


Alla oleva kuva on Cailap Cupista. :)


Pohjoiseuroopan telinevoimistelukisoissa, jossa oltiin esiintymässä. Iloisena yllätyksenä muutama telinevoimistelija halusi ottaa kuvia meistä ja meidän kanssa niin sussut myös kaivoivat kamerat esille ja ikuistettiin tämä mukava tapaus! :) Harmiksenne, jostain syystä mun kone ei lataa niitä kahta kuvaa tähän. :(

ps. ---> muistakaa tsekata alla oleva pukupostaus!! ;):)

Onnea kaikille seuraaviin kisoihin!! :)

3 kommenttia:

sanix kirjoitti...

5.7 3.2 7.73 = 16.63 =)

Anonyymi kirjoitti...

Hei millaset noi teidän kuminauhat on, kun pystytte niiden kanssa hyppimään? Onko ne siis jotku ihan perus jumppakuminauhat, jotka on jotenki sidottu jalkoihin vai häh? En ymmärrä :D!

Anonyymi kirjoitti...

hei!
onko teille tullu joku uus tyttö?
ku ainaki tuo näyttää uuelta tossa kuvassa missä seisotte palkintojenjaossa, nii se keskimmäinen. :)laitatteko muute millo ohjelmaa nettii?
tsemppii tuleviin kisoihin teille !<3