torstai 5. toukokuuta 2011

LÄHTÖ LÄHENEE!! ;)

Ensiksi haluan aloittaa siitä, että meidän blogissa on ollut todella hiljaista. Syynä on ollut varmastikin se, että kun on treenataan, silloin on keskitytty treenaamiseen ja kun on ollut lomaa, silloin on keskitytty taas lomailemiseen. Pahoittelemme asiaa. :)

Treeneissä on keskitytty kokonaisiin ja hiontaan a,b ja c,d osa kerrallaan. Puolikkaita ja kokonaisia on siis tullut paljonkin tehtyä. :) Eilen treeneissä kuultiinkin paljon innokkaita huutoja, kun adde saapui paikalle isot FINLAND kassit käsissään. Pippurit olivat toimittaneet ne mm-karsinnoista meille Turkuun. ISO KIITOS! :) Kaikki tietysti rynnäsivät pukkarissa heti kassien luo ja rupesivat innokkaasti tutkimaan minkälaisia edustusvaatteita saamme espanjassa päällämmä pitää. ;) Kasseista löytyi jokaiselle oma sininen Finland kassi, vaaleansininen Warpin verskatakki Finland kirjoituksella painettuna, musta pitkähihainen treenausta varten, mustat tuulihousun tapaiset housut ja sitten vielä valkoiset pikee paidat. :) Kyllä niitä sitten kokeiltiin ja pakko myöntää, että olihan ne pakko vielä kotona vetää päälle ja ihastella oikein peilin edessä! :D

Espanjaan lähdemme tiistai-keskiviikko yöllä ja tapaamme siis klo 4:00! :D Tuskimpa kukaan saa unta sinä yönä. :p Menen Lindalle tiistaina treeneistä suoraan yöksi ja lähdetään sitten sieltä aamuyöllä kohti tarjoustaloa. Voin jo kuvitella meidän puhumisen määrää viimeisistä pakkaamisista, matkasta ja ennenkaikkea MM-KISOISTA. :) Ollaan jo jo monta viikkoa puhuttu aina treenien jälkeen tulevasta mm-kisa viikosta. NO hyvää kannattaa odottaa! ;) Pian se lähtö jo onkin ja viimeiset kerrat näyttää tätä ihanaa ja kivaa ohjelmaa..:/ Kaikki kuitenkin odottavat jo sitä fiilistä kun pääsee matolle näyttämään!!

Espanjassa yövymme bahia de vigo -hottelissa:








HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ!!!!!!! ;)

Huomenna treenit, vklpna viimeistely leiri ja tiistaina vielä viimeiset treenit. ;) SITTEN LÄHDETÄÄN! JEE! :DD



Sanix toivottaa kaikille kisoihin lähteville tsemppiä ja itselleen myös! :)

ps. Toi piiri kuva on musta niin kiva ja täynnä fiilistä, että päätin laittaa sen uusinta näyttöön. ;)
pps. Yritämme ottaa paljon espanjassa kuvia ja teemme siitä sitten kyllä varmasti postauksen! :)

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

TSEMPPIÄÄÄ!!!!<3

Haluun nähä noi teijä edustusasut ;)Ottakaa paljon kuvia ja NAUTTIKAAA!!!...ihan kaikesta; siitä että pääsette vigoo ja sitä että pääsette edustaa Suomee!!! Ootte niin ansainnu ton, tsemppii viel kerra!!

Anonyymi kirjoitti...

Ei haittaa vaikka on blogissa ollut hiljaista aina joku valittaa jostain mutta kyllä se ny on ihan ymmärrettävää kun pääsee kansainvälisiin kisoihin niin keskitytään enemmän reenaukseen. Hurjasti tsemppiä teille :) Onko finaali paikka tavoite? :D

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti kuvia edustusasuista!

Onnea matkaan!!

Milja kirjoitti...

Tsemppiä ja onnea ihan superpaljon! :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt sit nappisuoritus ja hyvä sijoitus:)<3

Tsemppiä ihan toooosi paljon<3

Anonyymi kirjoitti...

Todella paljon tsemppiä kisaan. Jännittää ei tarvitse, olette niin hyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Toi hotelli näyttää ihan tosi kivalta, tsemppii tosi paljo (= !

Anonyymi kirjoitti...

hyvä sanix!! näytätte vaan sen saman minkä aina ennenkin, sillä pääsee pitkälle! hotelli on upea:D ottakaa paljon kuvia JA NAUTTIKAA IHANASTA OHJELMASTANNE !! :) tsemppiä<3

Anonyymi kirjoitti...

Pistä silmät kii, usko sun unelmii, me ollaan voittajii
Me mennään finaaliin, nostetaan pokaali, kaulaa mitalii
Me ollaan, me ollaan, me ollaan isompii, me ollaan parempii
Me ollaan, me ollaan, me ollaan
Me ollaan kovempii, me ollaan komempii
Me ollaan, me ollaan
Me ollaan voittajii. Me ollaan voittajii. Me ollaan voittajii. Me ollaan voittajii.

Tsemppiä koko joukkueelle MM-kisoihin!
Kotijoukot ovat hengessä mukana ja peukut pystyssä :)

Rokatkaa täysillä ja nauttikaa!

Pauliina ja Merja :)

kata kirjoitti...

TSEMPPII IHA SIKANA!!!!Nauttikaa ja näyttäkää mistä teiät on tehty;)!

Anonyymi kirjoitti...

SÄTEILKÄÄ SANIXIT ja pankaa Vigo vapisemaan:)Tsemppiä ja onnistunut rento suoritus sekä alku- että loppukisaan.

Elisa kirjoitti...

JES JES JES hyvä tytöt 6. paikka, iha MIELETTÖMÄN hyvin, nyt finaalis viel nappisuokka sit ja vietetää teijän ja suomen jääkiekkojoukkueen voitonjuhlia! ;)

Anonyymi kirjoitti...

http://www.voimistelu.fi/@Bin/3279677/Maajoukkue.jpeg

Miks tossa kuvassa on vaan viis Sanixii???

Anonyymi kirjoitti...

miks Alisa ei oo siinä? o:

Anonyymi kirjoitti...

Lindaki puuttuu siitä? :o PS: koska juttuu espanjast?

sanix kirjoitti...

Yhdellä tytöistä kramppasi vatsa ja hän voi pahoin. Toinen tyttö oli auttamassa.

Anonyymi kirjoitti...

tää on iha surkee blogi ette koskaa päivitä tätä huoh

Anonyymi kirjoitti...

samaa mieltä edellisen kans.. käyn tääl joka päivä, mut aina saa pettyy :( päivitätte kaikist jutuist aina tosi paljo sen jälkee ku ne on jo tapahtunu..

Anonyymi kirjoitti...

Tuleeks mm-kisoist videoo/ juttuu?

Anonyymi kirjoitti...

Malttakaa blogin lukijat, tytöt varmasti kirjoittavat heti kun ehtivät. Nyt on koulusta ollut paljon loppukokeita ja harjoituksien lisäksi tytöt ei varmaankaan paljoa muuta ole ehtinyt tehdä. Kyllä he kirjoittavat heti kun ehtivät :o)

Anonyymi kirjoitti...

onko teistä joku lopettamassa? ):
ku teijän sivulla etitää uusia tyttöjä..

ja mitä tää tarkottaa, ku en oikee tajuu:
Sanix ottaa joukkueeseensa uusia tyttöjä syksyn kisakokoonpanoon sekä muutaman tytön (voi olla myös syntynyt aiemmin kuin vuonna 94) on mahdollisuus myös tulla syksyn ajaksi treenaamaan kanssamme kohti kevään 2012 kisoja.

Anonyymi kirjoitti...

varmaan sitä tarkoittaa et ne voi taitojen riittäessä kilpailla sitte keväällä ;)

Anonyymi kirjoitti...

ja keväällä (luultavasti) vaihtuu sarja, joten esim, kaksi -93 syntynyttä voivat kilpailla, koska täyttävät 19, eli ylittävät vain vuodella :)

Anonyymi kirjoitti...

teil on tainnu tulla joku uus? voisitte kertoa.

Anonyymi kirjoitti...

mistä päättelet et niille ois tullut joku uus?