lauantai 26. syyskuuta 2009

kaupunkireissu ja muuta :)

Oltiin Alinan ja Alisan kanssa tänään kaupungilla :) Tavattiin puolen päivän aikaan ja päivä jatkui mukavasti n. viiteen asti. Minun piti ostaa harkkoihin tarvittavat polvisuojat. Osa joukkueen tytöistä jo omistavatkin sellaiset, mutta minulta puuttui vielä. Otin ensin vääränlaiset suojat ja meidän piti mennä palauttamaan ne. Sain vaihdettua ne ja nyt on oikeanlaiset :)

Anniina oli myös samaan aikaan kaupungilla kaverinsa kanssa ja me törmäsimmekin toisiimme pariin kertaan. Katseltiin monista kaupoista kaikkea kivaa ja jotain tuli ostetuksikin (; Pian kuitenkin iski kova nälkä ja meidän piti mennä syömään. Syötiin vatsat täyteen ja suunnattiin ostamaan jätskit. Kun nekin oli syöty, mentiin käymään joissakin kaupoissa ja sitten Alinan pitikin jo lähteä. Minä ja Alisa jäätiin vielä hetkeksi, ja pian Alisan äiti tuli hakemaan meitä. Meillä oli tosi kiva päivä ja nyt jalat on kipeät paljosta kävelemisestä :D

Huomenna on aamuharkat klo. 10 ja ne tulee meille pitämään Minna :) Minna on pitänyt meille ennenkin harjoituksia, sekä ollut mukana leirillä. Tarkoituksena on tehdä perustreenit ja välinetekniikkaa :)

Sussu L lähti tänään Amandan kanssa TUL:n kutsuleirille. Sussu on siellä valmentajana ja Amppu toimii demo-tyttönä, eli näyttää muille liikkeet joita tehdään. :)

-linda

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

vauu, varmaa ampul ollu kivaa demotyttönä :)

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä:) voisko Amppu kirjoittaa millaista siellä oli olla demona? kiitos!

Amanda kirjoitti...

Tekstiä tulee heti kun vaa ehdin kirjottaa sen. :) Malttakaa ihan vähän aikaa.
Amppu

Anonyymi kirjoitti...

Et ole vieläkään Amppu kertonut päivästäsi :( pliis?=)