maanantai 29. maaliskuuta 2010

Challenge Cup

Perjantaina oli ensin harkat pyrkivällä kahestatoista kolmeen jonka jälkeen lähdettiin kävelemään akateemiatalolla josta lähti yhteisbussi xonoxien ja bixbittien kanssa kohti jyväskylää. Bussissa me katsottiin kaksi leffaa ja juteltiin joukkueen kesken. Puolessa välissä meillä oli pysähdys ja me pysähdyttiin ABC:lle.



Ida Kn jäätävä verisuonikäsi ja Keken lapasjalka. :D



Neljän tunnin matkan jälkeen oltiinkin sitten perillä jyväskylässä ja me nukuttiin Alba nimisessä hotellissa. Kun oltiin saatu huoneet ja viety tavarat sinne mentiin me syömään iltapalaa hotellille. Sit mentiinki jo nukkumaan ja kaikki jännitti jo hiukan seuraavan päivän kilpailuja.

Anniina söpöili bussissa :)

Aamulla herättiin aika aikasin ja mentiin syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähettiinki jo kohti kisapaikkaaa. Kisapaikalla mentiin katsomoon laittamaan kaikkien hiukset ja meikit kuosiin. Kun kaikki oli valmiita lähdettiin lämppäämään ja treenaamaan kisaa varten. Pian lähdettiinki jo tekemään harkkasuokkaa joka menikin ihan ok hyvin ilman suurempia virheitä. Harkka suokan jälkeen mentiin syömään ruokaa koululle.

Onnistuneen suokan jälkeen :)

Ruuan jälkeen mentiin treenaamaan sitä viimeistä silausta ennen kisasuoritusta. Kaikkien jännittäessa kisaa lähdettiin alkumarssiin. Alkumarssin jälkeen olimme kuudensia omassa sarjassamma ja koko kisassa. Kun suoritus lähestyi tehtiin vielä viimeiset rituaalit ja päästettiin tytöt matolle aplodejen saattelemana. Suoritus oli siisti vaikka tasapaino virheitä mahtuikin mukaan. Suorituksen jälkeen mentiin kuuntelemaan pisteet (4,25 2,80 7,40 14,45). Joukkue oli tyytyväinen suoritukseen ja sitten jännittettiin jatkoon pääsyä. Suomesta oli neljä joukkuetta; La strada, Molekyylit, Kidea ja Sanix. Kisoissa oli maakiintiö jolloin suomesta pääsi kaksi joukkuetta jatkoon. Me oltiin kisan 8. joten ei päästy jatkoon. :(
Katsottiin kisat loppuun ja sit lähdettiin hotellille syömään iltapalaa. Iltapalan jälkeen koko joukkue kokoontui Anniinan ja Elisan huoneeseeen. Meillä oli tosi hauskaa (kaikki hotellissa olleet huomasivat sen viimeistään äänestä :D). Sussut lähtivät banquettiin tuomareiden ja toisten valmentajien kanssa ja tulivat myöhään illalla kuulostelemaan nukkuvatko kaikki ja me jäätiin kiinni :D

Aamulla herättiin ja mentiin syömään aamupalaa ja sit mentiin katsomaan finaali päivä vielä kisapaikalle. Lounaan jälkeen vähän eksyttiin ja löydettiin itsemme yhdessä Bixbien kanssa jostain lähes suota muistuttavasta urheilukentästä ja kun päästiin vihdoin kisapaikalle, kengät oli melko märät :p
Jäätiin katsomoon kannustamaan muita ja sitten lähdettiinkin takaisin Turkkuun :)
Huomas kyllä että kaikkia väsytti :D Reissu oli kuitenki tosi kiva ja meillä oli hauskaa :)

Liedossa näkyy taas ;)

20 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Laitan kuvia tähän tekstiin heti kun kone toimii... :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno yläbanneri!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

toi yläbanneri on aivan ihana!!! harmi että ette päässeet finaaliin mutta tsemppiä harjoitteluun! teillä on ihana ohjelema ja puvut on niin kauniit.. <3

Anonyymi kirjoitti...

siis maakiintiöhän tarkoittaa että joukkueita pääsee finaaliin 2 per maa.. tarkkuutta tytöt.

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi mikä banneri!:)

Elisa kirjoitti...

Kiitos, väsäsin sitä 2h eilen illalla :D

Anonyymi kirjoitti...

yläbanneri aivan ihana!!! Elisa kyllä kannatti väsätä;)

Anonyymi kirjoitti...

teillä on hieno ohjelma ja puvut :) kisaatteko kaikki kaikissa kisoissa ja jos ette, mitä sivussa olevat tytöt tekevät harkoissa? :)

Anonyymi kirjoitti...

noi kuvat on älysöpöjä<3 ootte kaikki niin kauniita ja sellasii "raikkaan" näkösii, kuka teidät meikkas ku noin nätit meikit laittanu?

Anonyymi kirjoitti...

samaa mieltä ! siis todella hienot ja just raikkaat meikit ja upee puku ! <3

Elisa kirjoitti...

Kiitti paljon kaikille! (= Sussu. S hoitaa meikit ja toinen Sussu hoitaa hiukset ja kruunun paikoilleen :) Ja mä taas oon tekoripsi expertti ;D

Me kaikki kisataan kaikissa kisoissa ketä nytki on kisannu, ainoastaan Janika tekee sivussa erilaisia treeniohjelmia, joskus yksin ja joskus Idan valvovan silmän alla :D

Anonyymi kirjoitti...

oi ihanii kuvia, yläbanneri ja kaikki<3 kokonaisuus on kyl onnistunu näytätte tosi näteiltä ja muutenki :)

Anniina kirjoitti...

kiitos! :) Kisoissa tykkäämme ottaa kuvia varsinkin silloin kun on kaikki kisameikit ja puvut päällä ;)

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana puku!

Anonyymi kirjoitti...

onko tuon sydämen tarkotuksena, joka on tossa "kaulakoruna", olla se kaulakoru jonka rose nakkaa siin lopus sinne meree? :) kauniit puvut on, ootan innolla et nään ohjelman teidän ilmasun kaa, tsemppiä!
-Milja

Linda kirjoitti...

Kiitti! juu, sydämen tarkoituksena on olla juuri se Rosen sydänkoru :)

Anonyymi kirjoitti...

tuleeko tää tein ohjelma nettiin ? :) olis kiva kattella sitä täältäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Liimasitteko itte noi paljetit pukuun ? aikamoinen työ varmaa

Linda kirjoitti...

Moikka :) En tiiä tuleeko ohjelmaa nettiin, voipi olla (; Meidän tyttöjen äidit kokoontui aina välillä jonnekkin liimaamaan yhdessä paljetteja ja strasseja, jotkut tytöt liimailivat niitä itsekkin :) Ja menihän niiden liimailemisessa jonkin aikaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Miksi teidän kapteeni muuten ei kisaa?

Onnea harkkoihin. Kauniit puvut. :)