Silkkaa noituutta

" Nuotion liekkiin mä luotin kerran, polttavaan, hehkuvaan. Tulenliekkinä saavuit kerran, hurmaten, huumaten. En ymmärtänyt, liekin hehku vaarallinen olla vois, kohtalokas, voimakas. Nuotion roihuun katsoin kerran, hurmaavaan huumavaan. Nuo rummut taustalle sen, kaikuen, kutsuen. Kutsun voima mut valtaansa saa, liikkumaan, noitumaan. Älä luota katseseen, luikertelevaan, myrkylliseen.

Tunnen vaaraa vaan, loitsujen, taikojen. Tahdon irti sen, mut pääse mä en. Tumma varjo vallan ottaa, on aika roihujen, soihtujen. Kipinää tulennielennän, noitien. Kutsuhuutoja eläinten, kissojen, petojen. Laamannun, tahdon vapauteen, pauloista sen. Mut nuo rummut mahtavat, kutsuvat. Kumahtaa kutsut veljesten, klaanien. Riistää ne musta kauneuden, puhtoisen. On aika sota rumpujen, kutsu huutojen, kilpa klaanien, on alkanut aika sen. Yhteen taistojen, lentävien liekkien. Voima yhteyden, tunnesiteiden, yhteisten haaveiden. Kerätään voimat kaikkien, kunnia, voittava. Ei auta pedon voimat, kun noidat nuoliaan loivat.

Viimeinen hyökkäys, peloton, voitokas. Petollinen katse, iskut kynsien, kohtalokkaiden. Raivokas myrskyn pyörre merkki tanssin, voittavien. On aika sammuttaa soihdut sotien, isien. Lempeät tuulet virtaa, tuoden turvan sisimpään, kuumimpaan. Liekin viimeiset pyörteet kipinää luo, rätisten, ritisten.

Tulenliekkini sammui kerran, lämpö sen, polte sen. Nuotion hiiloksen hehku lämmittää, pehmeyttään, turvaa sammuvaa. Rumpujen kaijut hiljenneet pimeään, sisimpään.

Olemme turvassa pedon vaanivan, vai onko se vain satua sen. "