sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Oma leiri

Oltiin viime viikonloppuna omalla leirillä Kisakalliossa. Lähdettiin perjantaina klo. 12.00 ja perillä oltiin noin 13.30. Paikalle päästyä juostiin 30 min lenkki, jonka jälkeen tehtiin 10 kokonaista ja hiottiin ohjelman alkupuolikasta. Herkullisen päivällisen jälkeen jatkettiin hiomista ja saatiin alkuosa jo tosi hyvään kuntoon sen päivän aikana. :)
Lauantaina aamupalan jälkeen oli vuorossa 15 kokonaista ja ohjelman hiomista. Lounaan jälkeen lähdettiin 45 min lenkille ja jatkettiin ohjelman loppupuolikkaan hiomista.
Päivällisen jälkeen hiottiin vielä loppu ohjelma, jonka jälkeen kuvasimme pätkiä ja kokonaisen. Sitten oli vuorossa yksilösuokat, jotka meni kaikilla hyvin ilman mitään suurempia mokia. Päästiin vielä ennen iltapalaa saunomaan ja uimaan:) Uimassa ei oltu kylmän veden takia hirveän kauan, mutta sen sijaan saunassa istuskeltiin ja juteltiin kauan :) Kiiruhdettiin iltapalalle ja myöhemmin illalla kokoonnuttiin kaikki vielä minun (Aden), Alisan ja Janikan huoneeseen katsomaan kaikkien yksilösuokat, pätkät ja kokonainen, mitkä oltiin silloin kuvattu.
Sunnuntaina aamupalan jälkeen meidän piti analysoida edellisillan kuvattua kokonaista, mutta siinä tuli pieniä ongelmia. Ensin meiltä puuttui tietokone ja sitten johto millä kytkeä kamera tietokoneeseen. Päätettiin, että mennään huoneeseen katsomaan. Analysoinnin jälkeen hölkkäiltiin ja pumppailtiin. Seuraavaksi tehtiin 10 kokonaista, joiden välissä hiottiin ohjelmaa kolmasosissa. Lounaan jälkeen tehtiin pätkiä musiikilla ja lopuksi vielä kuvattiin kolmasosat ja 2 kokonaista. Palauttavien ja suihkun jälkeen lähdimme kohti Turkua. :)
Leiristä oli erittäin paljon hyötyä, koska saimme ohjelmaa tosi paljon eteenpäin!:)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

meette hirveest kokonaisii:o kuinka kauan meni kymmenen tai viiteentoist suokkaan? huilaatteko paljon välissä?

Anniina kirjoitti...

Leirin kokonaisten tarkoitus oli tehdä ne melko nopeaan tahtiin. Välillä tehtiin tiheämpään ja välillä oli enemmän lepoa välissä, jolloin käytiin esim. juomassa :)

Anonyymi kirjoitti...

koska teette sen haastepostauksen teillä tulis varmaan tosi paljon kuvia :)

Anniina kirjoitti...

Mun nettitikku ei ole mikään maailman toimivin ja sen vuoksi kuvien lataamisessa kestää todella kauan. :( Postaus on kyllä tulossa, mutta vielä vaiheessa! :)